image 10
image 20
image 30
image 30


 

Tietoa Vasemmistoliitosta

Vasemmistoliiton ohjelmat kertovat puolueen arvoista, tavoitteista ja kannoista eri asioihin. Puolueen aatteelliset lähtökohdat ja periaatteet määritellään periaateohjelmassa. Lisäksi on muita eri aiheisiin liittyviä ohjelmia, esimerkiksi lapsipoliittinen ohjelma. Vaaleihin tehdään oma ohjelmansa.

Puoluekokous hyväksyy Vasemmistoliiton puolueohjelman sekä poliittisen tavoiteohjelman. Muut ohjelmat voi hyväksyä puoluevaltuusto tai puoluehallitus.

Vasemmistoliiton kannanotot eri asioihin hyväksyy puoluehallitus, puoluevaltuusto tai puoluekokous.

Vasemmistoliitto osallistuu muutenkin yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tiedottaa tavoitteistaan ja toiminnastaan. Tiedotteita julkaisevat myös yksittäiset Vasemmistoliiton edustajat.
 

                        Vasemmisto - Rikkautta jolla on arvoa

 

Vasemmistoliitto on Suomen neljänneksi suurin puolue. Puolue uskoo siihen, että rikkaus lisääntyy jakamalla. Jakamalla resursseja oikeudenmukaisesti voimme turvata jokaiselle toimeentulon, kodin ja turvallisuuden.
Vasemmistoliitto haluaa nostaa arvoonsa rehellisen suomalaisen työn ja kitkeä pois harmaan talouden. Kunnon palkka ja kunnolliset työolot kuuluvat kaikille - niin palkansaajille kuin pienyrittäjille ja itsensä työllistäville, niin pätkä- kuin vakitöitä tekeville.

Ihmisen on tultava toimeen silloinkin, kun hän opiskelee, on sairas, eläkkeellä tai työtön. Tähän tarvitaan riittävä perusturva. Vasemmistoliiton mielestä perusturva on nostettava 750 euroon.

Verotuloja tarvitaan, mutta niitä ei pidä kerätä välillisten maksujen kuten kiinteistöveron tai arvonlisäveron nostamisen kautta. Progressiivinen verotus on oikeudenmukainen tapa saada hyvinvointi riittämään kaikille.

Laadukas koulutus, terveydenhuolto, hoiva ja kulttuuri kuuluvat tasa-arvoisesti kaikille. Palveluiden turvaamiseksi Vasemmistoliitto esittää myös pääoma- ja osinkotulojen progressiivista verottamista, varallisuusveron palauttamista, ydinvoimaloiden polttoaineveroa ja pörssiveroa. Vanhushoivasta on säädettävä lailla.

Ilmastonmuutos muuttaa ihmisten elinoloja. Tuemme toimia, joilla kasvihuonepäästöjä rajoitetaan. Kannatamme maailmankauppaan pelisääntöjä ihmisten ja luonnon suojaksi. Köyhyys on mahdollista poistaa koko maailmasta - se on kiinni poliittisista päätöksistä.

Moni asia päätetään nykyisin EU:ssa. Sielläkin Suomen on oltava aktiivinen ja estettävä verojen, työehtojen ja ympäristönsuojelun polkumyynti. Me kannatamme Eurooppaa, joka on suvaitsevainen ja joka arvostaa eri kulttuureita.

***
Vasemmistoliitto on perustettu vuonna 1990. Tällä hetkellä puolueen puheenjohtajana toimii helsinkiläinen kansanedustaja Paavo Arhinmäki.

Varapuheenjohtajina ovat oululainen palvelupäällikkö Risto Kalliorinne ja riihimäkeläinen lähihoitaja Aino-Kaisa Pekonen. Puoluesihteeri on helsinkiläinen YTM Sirpa Puhakka. Puoluevaltuuston puheenjohtajana toimii vaasalainen nuorisokodin johtaja Harri Moisio.

Vasemmistoliitolla on tällä hetkellä 17 kansanedustajaa ja sai 8,8 prosentin kannatuksen vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimii turkulainen Annika Lapintie ja varapuheenjohtajina ovat rovaniemeläinen Esko-Juhani Tennilä ja suomussalmelainen Merja Kyllönen.

Vasemmistoliitto sai vuoden 2008 kunnallisvaaleissa 8,8 prosentin kannatuksen ja puolueella on yli 800 valtuutettua eri puolella Suomea. Vasemmistoliitto on suurin kuntapuolue Kemissä ja Karkkilassa.